
Lasten viikonloppu
Vietä mukava kesäviikonloppu Käringsundissa, jossa lapsille on tarjolla viihdettä ja aktiviteetteja, kuten taikatemppuja, hauskanpitoa ja Peppi Piraatin tervehdykset. Kannustamme myös osallistumaan Semesterloppetiin – liikunnan riemua täynnä olevaan koko perheen juoksutapahtumaan, joka on järjestetty vuodesta 1983 lähtien.
Viikonloppu on kuin tehty teille, jotka haluatte pitää lapsellisen hauskaa myös tavallisen viikko-ohjelman ulkopuolisten aktiviteettien muodossa! Lauantain Semesterloppetissa on eri pituisia välimatkoja niin isoille kuin pienillekin, ja kaikista nuorimmille on oma juoksukisa, Lekialoppet. Maaliin päästyänne voitte nauttia herkullisen pizzabuffetin antimista samalla kun taikuri Beppe kiertää pöydissä tehden seurataikojaan klo 15:30–16:30, jonka jälkeen hänellä on oma show terassilla klo 17:30–18:00. Myös Peppi Piraatti tulee tervehtimään viikonlopun aikana useamman kerran ja pitää muun muassa alkulämmittelyn terassilla perjantaina klo 19:00–19:15.
Kuulostaako kalastus hauskalta? Piipahtakaa lauantaina klo 10:00 eteenpäin Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa, jossa voitte nikkaroida oman ongen hintaan 6€/hlö, maksu suoritetaan paikan päällä museossa. Tartu tilaisuuteen ja kurkkaa samalla myös museon mahtava kesänäyttely tai loihdi hieno kaarnavene. Psst, sunnuntaina voikin sitten testata kalaonnea leikittäjämme kanssa!
Myös Leklandet pitää ovensa auki pidempään, jotta kaikki ehtivät mukaan mahdollisimman moneen lapsellisen hauskaan aktiviteettiin! Leklandet onkin siis auki sunnuntaina 13.7. klo 11:00–17:00, sisäänpääsymaksu vain 10€ Semesterloppetin numerolappua näyttämällä – tervetuloa!
AIKATAULU 11.–13.07.2025
Perjantai 11.07.2025
10:00 – 11:00 Padeltennistä lapsille (8–12-v.). Varataan vähintään 6 tuntia etukäteen osoitteesta matchi.se.
10:45 – 11:00 Tanssituokio Peppi Piraatin kanssa
11:15 – 12:00 Kevyt maastopyöräretki. Hinta 10€/hlö, sis. pyörän, ilmainen omalla pyörällä. Min 1 – max 5 osallistujaa.
13:00 – 13:45 Kajakkikurssi lapsille. Hinta 5€/hlö. Min 1 – max 3 osallistujaa.
13:15 – 14:15 Rantalentopalloa lapsille
14:00 – 14:45 SUP-lautakokeilu lapsille. Hinta 10€/hlö, ilmainen aktiviteettirannekkeella. Min 2 – max 8 osallistujaa. Alle 10-vuotiaat lapset ainoastaan huoltajan seurassa.
15:00 – 16:00 Lyhyt veneajelu säävarauksella. Hinta 12€/hlö. Min 2 – max 8 osallistujaa.
16:00 – 16:45 Polkuautokisa lapsille
19:00 – 19:15 Peppi Piraatin ohjaama alkulämmittely ennen Semesterloppetia
Lauantai 12.07.2025
10:00 – 10:45 Piirtelyä ja askartelua lapsille
10:00 – 11:00 Lyhyt veneajelu säävarauksella. Hinta 12€/hlö. Min 2 – max 8 osallistujaa.
10:00 – 17:00 Nikkaroi oma onki Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa. Vaatimuksena etukäteisilmoittautuminen täällä: ILMOITTAUTUMINEN tai puhelimitse +358 40 5886716. Hinta 6€/hlö. Tartu tilaisuuteen ja kurkkaa samalla myös museon mahtava kesänäyttely tai loihdi hieno kaarnavene. Psst, sunnuntaina voikin sitten testata kalaonnea leikittäjämme kanssa!
11:00 – 12:00 Ongintaa laiturilta tai kallioilta lapsille
13:00 – 13:45 Kajakkikurssi lapsille. Hinta 5€/hlö. Min 1 – max 3 osallistujaa.
13:15 – 14:15 Aarteenetsintää lapsille
14:00 – 14:45 SUP-lautakokeilu lapsille. Hinta 10€/hlö, ilmainen aktiviteettirannekkeella. Min 2 – max 8 osallistujaa. Alle 10-vuotiaat lapset ainoastaan huoltajan seurassa.
14:30 → Lekialoppet 1 km startti
14:50 → Semesterloppet 12 km, 8 km och 4 km startti
15:00 – 16:00 Opastettu pyöräretki Storbyn alueella, n. 5 km. Hinta 10€/hlö, ilmainen aktiviteettirannekkeella.
15:30 – 18:00 Pizzabuffet ravintolassa. Varaa pöytä ja maksaa mieluusti etukäteen vastaanotossa tai ravintolassa.
15:30 – 16:30 Taikuri Beppen seurataikoja terassilla
16:00 – 17:00 Leikkejä ja pelejä lapsille
17:30 – 18:00 Taikuri Beppen taikashow terassilla
Sunnuntai 13.07.2025
11:30 – 12:15 Ongintaa Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa lauantaina nikkaroimallasi ongella (meiltä saa myös tarvittaessa ongen lainaan)
13:15 – 14:15 Kasvomaalausta lapsille
Pidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.